KansalaisAreena


VerkkoAreena 2/2008 Monimuotoinen ja uudenlainen Mellari


Avajaistunnelmaa, Mellariin mahtuu yli 300 ihmistä.

Kulttuuri- ja vapaa-ajantila Mellarin avajaiset saivat ihmiset liikkeelle 28. elokuuta. Mellunmäen vanhalla ostarilla sijaitseva 600-neliöinen tila toimii uudella konseptilla; se on syntynyt asukkaiden aloitteesta ja toiminta pyörii Mellunmäki-Yhdistyksen ja Helsingin kaupungin eri toimijoiden yhteisvoimin. Kaupunki on kunnostanut tilat asukkaiden käyttöön. Mellarin katon alta oman paikkansa ovat löytäneet vuokralaisina myös sosiaalivirasto, partiolaiset, kahvila sekä kierrätyskeskus. Mellarin päävuokralaisena toimii kulttuuriasiainkeskus.


Aulaisännät opastavat ja auttavat

Mellarissa toimii myös Mellupiste, joka on uusin Kulttuuriraiteen kolmesta nettipisteestä. Mellupiste on Lasipalatsin Mediakeskuksen kehittämä ja Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen hallinnoima tietoyhteiskuntahanke. Mellupiste on asukkaiden vapaassa käytössä viikon jokaisena arkipäivänä. Henkilökunta auttaa tietotekniikan ja internetin alkeissa. Varsinainen ja monipuolisempi opetus tapahtuu mm. Nettirohkeus-kursseilla. Asiakkaiden henkilökohtaiset toiveet otetaan huomioon kurssien suunnittelussa. Mellupiste on Kontu- ja Kurkipisteiden sisarhanke.


Mellupisteen palvelut ovat tätä päivää.


Aulaisäntä ja atk-tuki Sami Ollas. Ohjauspöydässä tehtiin taannoin Jyrki-ohjelma ja pöytä tarjoaa nyt videoeditointimahdollisuuden.

Mellarissa viihdytään

Mellarissa voi olla kuin kotonaan, juoda kahvia ja lukea päivän lehdet. Mukava henkilökunta auttaa viihtymään. Mellarissa saadaan osallistua moninaiseen kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaan.

Työväenopisto järjestää Mellarissa syksyllä 20 kurssia. Tarjolla on Mellunkylän historiaa, karjalaa intensiivisesti, seniorijumppaa, vauvamuskari, useita tietotekniikkakursseja ja taidenäyttelyitä. Sosiaalivirasto ja Mellunmäki-Yhdistys järjestävät myös monipuolista kurssitoimintaa Mellarissa.

Tulevaisuudessa ei tarvitse tyytyä pelkästään katsomiseen. Syksyllä aloitettu yhteisötaideprojekti ottaa asukkaat mukaan osallistumiseen. Asukkaat pääsevät itse tekemään ympäristötaideteoksia. Kurssien järjestäjinä toimii mm. Työväenopisto ja Mellunmäki-Yhdistys. Lisätietoja kursseista löytyy Mellarin ilmoitustauluilta ja kysymällä Mellarin henkilökunnalta, netistä osoitteesta www.alueportaali.net.

Mellarin toiminta kasvaa kehittyy

Mellarin toiminta lähtee asukkaiden toiveista. Näiden pohjalta paikalliset toimijat ja hallintokunnat suunnittelevat kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita. Mellarin toiminta laajenee ja kasvaa koko ajan. Lisätilojen myötä asukkaat ovat saaneet omat kerhotilat, joissa he voivat järjestää omaa toimintaa. Mellarin yläkertaan tulee esitys- ja kokouspaikka. Tulevaisuudessa Kulttuuriostarilla nähdään näytelmiä, konsertteja ja isompia näyttelyitä.

Asukkaiden auttamista käytännön asioissa ei unohdeta. Mellunmäki-Yhdistys suunnittelee lähiötalonmies-palvelua sekä asukasneuvojien tapaamisia, jotka auttavat asukkaita jokapäiväisissä asioissa. Lisää ideoita Mellarin ja kulttuuriostarin kehittämiseksi otetaan mielellään vastaan. Mellarissa on palautelaatikko, johon toiveitaan voi jättää. Mellarissa kynnykset on tehty mataliksi ja ylitettäviksi, joten kaikki mukaan luomaan uudenlainen Kulttuuriostari, joka on asukkaiden oma paikka.


Mellunmäessä 30 vuotta asunut Sinikka on osallistunut kädentaito- ja painonhallintakursseille. Suunnitelmissa ovat nyt atk-kurssit.


Avajaispäivänä olivat taiteilija Maiju Talvitien työt esillä.

Lähteenä käytetty: www.alueportaali.net/kulttuuriraide/mellari.html


Teksti ja kuvat: Vesa Vattulainen