Kuopion kuulumisia

Pingviinit Kuopion torilla 10.6.2015

Avita Kaveria -hankeen pingviinit vierailivat Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman aikaan 10.6.2015 Kuopion torilla. Pingviinihahmoja pyörittivät hankkeen kuopiolaiset vertaisohjaajakoulutuksen käyneet yhteistyökumppanimme. Todisteena on Yle Kuopin ottama uutisklippi, jossa pingviinit ”pistävät jalalla koreasti”.

Videoklippi: ”Tanssiviikko villitsi savolaiset” Tässä

Kuopion Avita Kaveria koulutusryhmän kuulumisia

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n (Itä-Suomen aluetoimisto) aluekoordinaattori Jonna Suhonen kertoo Kuopion vertaisohjaaja kouluttajien koulutustilanteesta. Syksyn 2015 koulutuksesta enemmän koulutusesitteessä.

Toteutimme Kuopiossa Avita kaveria -vertaisohjaajakoulutuksen syksyllä 2014 järjestöjen yhteistyönä. Idea Majakan järjestötalon yhteisestä koulutusmallista oli itänyt jo hyvän aikaa, kun päätimme lähteä mukaan Kansalaisareenan Avita kaveria -projektin pilottiin keväällä 2014. Osallistuimme projektin järjestämään vertaisohjaajien kouluttajakoulutukseen ja samalla aloimme luoda vertaisohjaajakoulutuksen sisältöä ja rakennetta yhdessä kuopiolaisen Kansalaistoiminnan keskus Tukipilarin kanssa. Syksyn 2014 koulutusta toteuttamassa olivat Omaiset mielenterveystyön tukena Itä-Suomi, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Lihastautiliitto, Mielenterveyden keskusliitto, ADHD-liitto sekä Kansalaistoiminnan keskus Tukipilari.

Vertaisohjaajakoulutusmallissamme kaikkein tärkein tausta-ajatus on se, että koulutettavien ryhmäytyminen ja yhteisyyden kokemus pohjaa vahvasti vertaisuuteen. Vertaisuus kumpuaa halusta toimia vertaisohjaajana ja se ei pohjaudu esimerkiksi taustadiagnoosiin tai elämäntilanteeseen. Koulutukseen osallistuu ihmisiä hyvin erilaisista taustoista ja näemme sen nimenomaan rikkautena. Tarve vertaisohjaajakoulutukselle on monelle järjestölle yhteinen ja siksikin yhteinen koulutus on luonnollinen vaihtoehto. Näin koulutukset toteutuvat varmemmin ja riski peruuntumisesta pienenee.

Yhteistyössä toteutettavan koulutuksen muita etuja ovat kustannustehokkuus sekä se, että koulutus voidaan toteuttaa pienemmilläkin paikkakunnilla. Kun valmistelu- ja kouluttamisvastuu jaetaan, koemme koulutuksen sisällön rikastuvan. Samalla opimme myös kouluttajina toinen toisiltamme ja voimme reflektoida ja kehittää omaa kouluttajuuttamme.

Seuraava Avita kaveria -vertaisohjaajakoulutus toteutetaan Kuopiossa syksyllä 2015. Uusina kumppaneina mukaan ovat tulleet Neuroliitto, Aivoliitto ja Savon Sydänpiiri. Ohessa koulutuksen mainos, jota saa vapaasti levittää mahdollisille kiinnostuneille. Esite

Keväisin terveisin,
Kuopion vertaisohjaajakoulutuksen yhteistyöporukka

Comments are closed.