Eurooppalainen Vapaaehtoistoiminnan teemavuosi 2011 (EYV 2011)
Vuosi 2011 on virallisesti Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi! Kansalaisareena ja Euroopan vapaaehtoisjärjestöjen verkosto toimivat aktiivisesti teemavuoden tavoitteiden toteutumiseksi. Vielä ei ole päätetty ministeriötä, joka Suomessa hoitaa hallinnoinnin. Tiedossa oleva teemavuoden perusrahoitus on niukka, joten eri alueilla kannattaa selvitellä myös paikallisia rahoitusmahdollisuuksia vuoden tapahtumien toteuttamiseksi.
Teemavuoden suomenkielinen ohjelma
Euroopassa panostetaan tulevina vuosina mm. seuraaviin asioihin
- Vuosi 2011: Onnistunut eurooppalaisen vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 (Euroopan Parlamentin tuki sekä riittävä korvamerkitty rahoitus.)
- Työryhmä: Teemavuoden 2011 asioista vastaava vapaaehtoistoiminnan työryhmä Euroopan Parlamenttiin (Valmistelu, toteutus, seuranta.)
- Valkoinen Kirja: Vapaaehtoistoiminnan Valkoinen Kirja ja sitä tukevat toimenpidesuunnitelmat (Euroopan Komission esitys konkreettisiksi toimiksi vapaaehtoistoiminnan kentällä.)
- Oppiminen: Vapaaehtoistoiminnan tunnustaminen epävirallisen ja -muodollisen oppimisen areenaksi (Elinikäisen oppimisen ideologian mukaisesti myös vapaaehtoisuudessa opitut taidot voitaisiin todentaa erityisin tutkintotodistuksin. Vapaaehtoistoiminnan huomioiminen myös polkuna työelämään.)
- Tilastointi: Vapaaehtoistoiminnan taloudellista merkitystä kuvaavan, vertailukelpoisen tilastoinnin kehittäminen
- Omarahoitus: Vapaaehtoisen osallistumisen tunnistaminen osaksi EU-hankkeiden omarahoitusta
- Tukirakenteet ja laatu: Vapaaehtoistoiminnan tukirakenteiden kehittäminen (Oikeuksia ja velvollisuuksia esiin nostavat suositukset vapaaehtoistoiminnan tukemiseksi päättäjille, vapaaehtoisorganisaatioille ja vapaaehtoisille sekä vapaaehtoistoiminnan laatutyökalut.)
- Eurooppa-yhdistykset: Eurooppa-yhdistysten tunnustaminen (Status Euroopan tasolla toimiville järjestöille.)
- Jäsenmaiden yhteistyö: Jäsenmaiden yhteistyön mahdollistaminen vapaaehtoistoiminnan kansalliseksi kehittymiseksi (Open Method of Coordination)
- Kumppanuus: Kansalaisyhteiskunnan ja Euroopan Parlamentin välinen toimiva kumppanuus (Eurooppatason organisaatiot, kansalliset organisaatiot sekä paikalliset vapaaehtoiskeskukset)
Ajankohtaista palstaltamme näet päivittäin, mitä juuri nyt on meneillään!