Hyppää sisältöön

Koko Suomi kiittää -tempaus käynnistyy

Koko Suomi kiittää on Suomi 100 -ohjelmaan hyväksytty juhlavuoden hanke. Sen tavoitteena on järjestää kiitostapahtumia vanhuksille, hyvinvointimme rakentajille, mahdollisimman monella paikkakunnalla Suomessa. Edelliset sukupolvet ovat luoneet nykyisen hyvinvointimme perustan, kukin omalla merkittävällä tavallaan. Siksi he ovat kiitosjuhlansa ansainneet.

Kiitosjuhlaidean takana on vanhusten parissa pop up -tyyppistä vapaaehtoistyötä tekevä yhteisö Siskot ja Simot. Yhteisön ja hankkeen laajan kumppaniverkoston unelmana on, että Koko Suomi kiittää -tempaus herättäisi koko kansakunnan juhlimaan yhdessä ikäihmisten kanssa pitkin vuotta, Suomi 100 -juhlavuoden hengessä, mitä erilaisimmin tavoin.

Kiitostapahtumilla halutaan nostaa arvostaen esiin hyvinvointisukupolven rakentajia, vanhuksia, jotka asuvat kotona, palvelutaloissa tai hoivaosastoilla. Tarkoituksena on, että yhteinen kiitosjuhla synnyttää mieleenpainuvia kohtaamistilanteita eri sukupolvien välille. Tapahtumiin odotetaan tuhansia vanhuksia ja tuhansia eri-ikäisiä vapaaehtoisia niitä järjestämään.

Mukaan kiitostempaukseen on jo ilmoittautunut paikkakuntia ympäri Suomen, mm. Ilomantsi, Järvenpää, Laukaan Lievestuore, Nurmijärvi, Kokkola, Saarijärvi ja Siuntio. Ja lisää tulee koko ajan kun tieto hankkeesta leviää.

Lisätietoja:

Eero Väisänen, toiminnanjohtaja, Siskot ja Simot, puh: 050 545 3145, eero.vaisanen(a)siskotjasimot.fi

www.kokosuomikiittaa.fi

Facebook: Koko Suomi kiittää

Twitter: #kokosuomikiittaa @SiskotjaSimot

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan