Hyppää sisältöön

Kolmannen sektorin toimijat sote- ja maakuntamallissa

Kolmannen sektorin toimijoilla on tärkeä asema sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä uusissa maakunnissa. Uudessa maakunnassa järjestöt voivat olla yleishyödyllisiä toimijoita, palveluntuottajia tai molempia.

Sote-järjestämislaki ja maakuntalaki eivät rajoita tai estä järjestöjen toimintaa millään toimialueella. Näin vakuuttavat uudistuksen muutosjohtajat. Finlandiatalolla järjestettiin seminaari teemasta 20.6.2017.

Videotallenteeseen ja aineistoihin voi tutustua täällä

Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lauri Savisaari vakuutti, että edelleen kunnassa

1) kehitetään olemassa olevia ja ideoidaan uusia asiakaslähtöisiä matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, jonne kaupunki ja järjestöt voivat sijoittaa omia toimintojaan ja palveluja

2) lisätään kaupungin sekä muiden järjestöjen tietoisuutta kolmannen sektorin mahdollisuuksista toimia hyvinvoinnin ja arjessa pärjäämisen tukena

3) tarkastellaan, arvioidaan ja kehitetään järjestöjen avustuspolitiikkaa ja käytäntöjä

4) kehitetään kaupungin ja järjestöjen yhteistä hyvinvoinnin ja arjessa pärjäämisen tietopohjaa ja

5) vahvistetaan ja monipuolistetaan tamperelaisten järjestöjen roolia ja tehtäviä sekä näihin liittyviä mahdollisuuksia toimia ihmisten hyvinvoinnin ja arjessa pärjäämisen tukemisessa.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan