Kokemuksia

Tiia Tsurkka 2

Tiia Tsurkka

”Olen toisen vuoden englannin kääntämisen opiskelija Helsingin yliopistossa. Sivuaineena aion lukea ruotsin kääntämistä. Minulla on myös kauppatieteiden maisterin tutkinto Åbo Akademista, mutta oltuani töissä pari vuotta, tajusin ettei se ollut oikein omaa alaani. Tällä hetkellä tavoitteeni on työ kääntämisen tai viestinnän parista.

Olen viettänyt tämän vuoden ulkomailla, ensin syksyllä Montréalissa käännöstoimistossa työharjoittelussa ja kevään olen viettänyt matkustellen Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Jatkan täältä vielä pariksi kuukaudeksi Kaliforniaan ennen kouluun ja töihin paluuta kesäksi.

Olen toiminut Kansalaisareenan vapaaehtoiskääntäjänä noin puolitoista vuotta. Hain netistä tietoa siitä, minkälaisia töitä kääntäjille yleensä tarjotaan, ja löysin Kansalaisareenan ilmoituksen, jossa haettiin vapaaehtoiskääntäjiä. Ajattelin tämän olevan mainio tapa yhdistää työkokemuksen lisääminen ja hyvän tekeminen. Varsinkin tällä hetkellä matkustellessani minulla on hyvin aikaa vapaaehtoistöiden tekoon, mutta yritän aina varata aikaa mikäli sitä tarvitaan. En ole juurikaan tehnyt muita vapaaehtoistöitä. Monta kertaa olen miettinyt, että olisi hauska auttaa muita antamalla omaa aikaa, mutta mielestäni Suomessa näitä mahdollisuuksia on kovin vaikea löytää.

Mielestäni olen hyvin onnekas siinä, että voin tehdä vapaaehtoistyötä sillä alalla, jolta myöhemmin haluaisin löytää töitä. Näin saan siitä itse hyvinkin paljon hyötyä: saan arvokasta työkokemusta ja pääsen näkemään esimerkkejä, miltä alan työt saattavat näyttää. Kääntäjä saattaa saada käännettäväkseen ihan mitä vain, joten kaikenlaisten tekstien kääntäminen on hyvää harjoitusta! Vapaaehtoistyössä pääsee usein näkemään asioita, joita ei muuten välttämättä näkisi.”

Tiina Ryynanen

Tiina Ryynänen

”Valmistuin vuosi sitten ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Sivuaineenani suoritin kestävän yhdyskunnan sekä liiketoimintaosaamisen opintojaksoja. Ennen valmistumistani yliopistosta, neljäntenä opintovuotena, päätin lähteä vielä ulkomaille hankkimaan uusia kansainvälisiä kokemuksia sekä kartuttamaan kielitaitoa. Lukiossa vietin vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa, joten yliopistossa halusin tehdä jotain erilaista. Hain aktiivisesti tietoja eri työharjoittelumahdollisuuksista ulkomailla, kunnes eräänä keväisenä päivänä sähköpostiini saapuikin viesti vapaaehtoistöistä ympäristöprojektien parissa. Nopeasti laitoin hakupaperit vetämään Maailmanvaihto ry:hyn ja loppu on niin sanotusti historiaa.

Maavalinnakseni kohdistui Väli-Amerikan minimaa Costa Rica lukuisten erilaisten ympäristönsuojeluprojektien vuoksi. Lopulta minut sijoitettiin merikilpikonnien suojeluprojektiin Matapalon pieneen kylään Tyynenmeren rannikolle. Yliopisto tuki lähtöäni ja vapaaehtoistyö hyväksyttiin työharjoitteluna osaksi opintojani. Palmun kuvat silmissäni pakkasin rinkan ja suuntasin kohti kuuden kuukauden seikkailua.

Työtehtävät yllättivät minut positiivisesti monipuolisuudellaan. Työnkuvaani kuului varsinaisen kilpikonnien suojelutyön lisäksi lyhytaikaisten vapaaehtoistyöntekijöiden kouluttajana toimiminen sekä erilaiset ympäristönsuojelua edistävät yhteistyöhankkeet paikallisessa yhteisössä. Myös opintotaustani yliopistossa huomioitiin. Siinä sivussa opin sujuvan espanjan.

Vapaaehtoistyö oli paljon muutakin kuin palmuja ja hiekkarantaa. Työ oli haasteellista mutta palkitsevaa. Ympäristönsuojelutyön kokeminen niin sanotusti ruohonjuuritasolla oli silmiä avaava kokemus. Koen saaneeni vapaaehtoistyöjaksostani myös tärkeitä oppeja työelämään. Mielestäni vapaaehtoistyö on erinomainen vaihtoehto perinteisemmälle yliopistovaihdolle tai työharjoittelulle ulkomailla. Omalla kohdallani onnistuin keräämään piirteitä molemmista ja rakentamaan kokemuksistani ainutlaatuisen elämyksen, joka tulee kulkemaan mukanani vielä pitkään.”

Karoliina Kupari

Karoliina Kupari

”Aloitin vuonna 2010 viestinnän opinnot Helsingin yliopistossa ja yhdistämällä aineeni sivuaineisiini sosiaalipsykologiaan sekä kulttuuriantropologiaan sain itselleni sopivan opintopaketin aikaiseksi. Opintojeni innoittamana vuoden 2013 keväällä pohdiskelin ulkomaille lähtemistä. Punnitsin eri vaihtoehtoja opintomatkan ja itsenäisesti tehdyn reissun välillä. Elokuussa päädyin lähtemään vapaaehtoistöihin Ecuadoriin 12 kuukaudeksi Maailmanvaihto-järjestön kautta.

Vietin välivuoteni Ecuadorin pääkaupungin Quiton lähellä sijaitsevalla syrjäseudulla. Asuin maaseudulla paikallisessa perheessä ja opetin englantia kotini läheisyydessä sijainneessa koulussa. Koulun ollessa lomilla työskentelin vanhainkodissa. Töiden ohella pidin myös blogia Suomeen uudesta arjestani. Työt olivat antoisia ja niiden parissa pääsi todella näkemään kuinka ihmiset eivät ole kovinkaan erilaisia oli sitten Ecuadorissa tai Suomessa.

Vapaaehtoistyön avulla opin uuden kielen lisäksi paljon itsestäni ja Ecuadorista. Pakattuani rinkan ja pyyhällettyäni toiselle puolelle maapalloa sain Suomen asioihini paljon tarvittua selkeyttä ja perspektiiviä. Kotimaan asiat tuntuivat kaukaisilta mutta tärkeiltä. Otettuani etäisyyttä arkeeni koin sen paljon mukavammaksi palattuani. Ecuador puolestaan näytti minulle Latinalaisesta Amerikasta aidon, jäljen jättävän puolensa. En usko, että edes kaksitoista kuukautta riitti täysin siihen, mitä tuolla pienellä maalla olisi annettavaa monipuolisen kulttuurinsa, ihmisten ja luontonsa puolesta. Puhumattakaan Latinalaisesta Amerikasta kokonaisuutena.

Palattuani Suomeen vuoden 2014 elokuussa oli uudestaan sopeuduttava kotiin. Kavereiden ja perheen kyselyiden ja kiinnostuksen hiivuttua alkoi varsinainen paluuprosessointi. Yhtäkkiä olin takaisin hiljaisessa Suomessa, jossa sääntöjä noudatetaan ja bussissa ollaan hiljaa. Suomessa, missä roskat kerätään ja kesällä aurinko ei edes laske. Kontrasti oli suuri.

Jouluna palasin Ecuadoriin lomalle kuukaudeksi. Palattuani sieltä ”lopullisesti” Suomeen, huomasin prosessoivani Ecuadorin tapahtumia yhä runsaammin.

Ecuador antoi minulle paljon ja jätti muotoisensa jäljen syvälle sydämeeni. Samalla Suomeen on syntynyt uusi, lujempi suhde. Olen alkanut rakastaa kotimaatani entistä enemmän, vaikka reissukärpänen pörrääkin alituisesti ympärilläni. Vietettyäni tapahtumarikkaan vuoden kaukana kotoa, olen alkanut kiinnostua Suomestakin turistin silmin. Palattuani kaupungit, maaseutu, luonto, ihmiset ja kulttuuri näyttäytyivät minulle entistä voimakkaampina. Täällä on juureni ja se tuntui hienolta.

Puolen vuoden jälkeenkin muistoja Ecuadorista nousee mieleeni aika ajoin. Se on mieltä lämmittävää. Ecuador oli tasapainottava ja perspektiiviä antava kokemus, josta en koe olleen muuta kuin hyötyä.

Vuodessa ehti tapahtua niin paljon, että taidan vieläkin sulatella monia asioita. Siitä tietää kasvavansa, ja se lienee hyvä asia.”

Joonas

Joonas Rundgren

”Kesällä 2014 olin pääosin Aasiassa viettämäni parin vuoden jälkeen takaisin Suomessa ja töissä asianajotoimistossa. Ystäväni vinkkasi minulle tällöin Kepan vapaaehtoisohjelmasta, jossa oli ensimmäistä kertaa paikka auki oikeustieteellisen taustan omaavalle vapaaehtoiselle Manilaan. Paikka vaikutti mielenkiintoiselta ja etenkin asia, jonka puolesta oli mahdollista tehdä työtä omaa kokemusta ja ammattitaitoa hyödyntäen oli niin lähellä sydäntäni, että päätin laittaa hakemuksen menemään. Minua onnisti haussa ja lähdin matkaan vuodenvaihteessa, heti valmistumiseni jälkeen.

Tammikuusta lähtien olen siis ollut vapaaehtoistöissä filippiiniläisen ihmisoikeusjärjestön lakimiehenä. Työnkuvaani kuuluu ihmisoikeusloukkausten uhrien oikeudellinen avustaminen, meneillään olevien – erityisesti poliittisten vankien – oikeusjuttujen oikeudellinen analysointi, sekä erinäiset tehtävät järjestön ”in-house” -lakimiehenä. Prameiden konferenssihuoneiden sijaan ”asiakastapaamiseni” tapahtuvat nyt vuoristoilla alkuperäiskansojen parissa, köyhien pienviljelijöiden takapihoilla sekä näiden ihmisten oikeuksien puolesta taistelleiden vankiselleissä.

Vaikka en alun perin nähnyt vapaaehtoistyössä itseisarvoa, jälkikäteen ajatellen myös palkatta työskenteleminen on sinällään ollut antoisa kokemus. Hyppäys pois ”taloudellisten realiteettien” pyörittämästä oravanpyörästä ja irti kapitalistisen ihmiskäsityksen kahleista, on mahdollistanut näkemään toisenlaisen maailman. Työskenteleminen yhteisössä, jossa suurin osa ihmisistä tekee raskaan päätyönsä lisäksi sivuhommia vain, että rahat riittäisivät ja he voisivat olla töissä aatteensa parissa on uskomattoman inspiroivaa.

Vapaaehtoistyö on helppo ja hauska tapa saada hyödyllistä työ- ja elämänkokemusta tulevaisuutta varten. Vapaaehtoistyöhönkään ei kuitenkaan kannata lähteä muusta syystä kuin siitä, että saa juuri nyt tehdä työtä, jota voi tehdä aidolla ilolla. Etenkin jos ei ole varma mikä voisi olla tällaista työtä, oman aikansa käyttäminen ehdoitta muiden auttamiseen on hyvä tapa aloittaa etsintä – siinä sivussa voi löytää myös jopa oman itsensä.”

Sari Autti

Sari Autti

”Mieleeni muistuu vuosi 2001. Kävin lukemassa ja laulamassa vanhainkodissa. Lämmin ilmapiiri, jonka yhdessä loimme, tuntui hyvälle. Kokemus antoi kipinän vapaaehtoistyöhön. Matkustin opintomatkalle Aasiaan vuonna 2002 ja sain siellä unohtumattomia kokemuksia vapaaehtoistyön merkityksestä. Sen jälkeen olen toiminut vapaaehtoisena sekä Suomessa että ulkomailla.

Minulle reissaaminen maailmalla ei ole ainoastaan halua nähdä uusia paikkoja ja kulttuureja vaan mahdollisuus tehdä jotakin merkityksellistä, sekä saada arvokasta työkokemusta. Vapaaehtoistyön kautta pääsee eri tavalla kiinni paikallisten ihmisten kulttuuriin ja arkeen. Vuonna 2008 lähdin yliopistovaihtoon Sambiaan. Chipatassa hakeuduin vapaaehtoiseksi paikalliseen orpokotiin, jossa työskentelin puolipäiväisesti. Työ lasten kanssa oli minulle suuri voimavara ja vastapainoa gradumateriaalin keruulle. Siellä myös opin sambialaisesta kulttuurista oleellisia asioita graduani varten.

Työskenneltyäni pari vuotta luokanopettajana Suomessa kaipasin vaihtelua työnkuvaani ja takaisin maailmalle. Halusin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni, opiskella espanjaa ja matkustaa Etelä-Amerikkaan. Etvo-vapaaehtoisohjelma koitui onnekkaaksi kohtaloksi. Kesäkuussa 2013 lähdin Peruun, Limaan työskentelemään naisten ja kotiapulaisten oikeuksia ajavaan järjestöön nimeltä La Casa de Panchita. Ennen lähtöäni olin osallistunut minut lähettävän järjestön Naisten kehitysavun toimintaan Suomessa. Limassa työnkuvani oli monipuolinen, pääsin toteuttamaan itseäni ja tekemään haasteellisia töitä. Niinpä puolen vuoden vapaaehtoistyö Perussa piteni kahdeksaan kuukauteen. Elämä Limassa ei ollut aina ruusuilla tanssimista. Kaipasin luontoa, koska liikenne ja saasteet Limassa ahdistivat. Työ kuitenkin motivoi minua ja hyvä työyhteisö auttoi jaksamaan. Suomeen palattuani jatkoin vapaaehtoistyötä Naisten kehitysavussa.

Tänä keväänä lähdin uudelleen reppureissaamaan Etelä-Amerikkaan. Kahden kuukauden reissaamisen jälkeen olin iloinen palatessani Limaan, joka tuntui kodilta.Tarkoitukseni oli nähdä ystäviä, La Casa de Panchitan väkeä ja jatkaa matkaa, mutta toisin kävi. Entinen kodinomainen työyhteisö imaisi minut mukaansa ja löysin itseni jälleen tekemässä yhtä jos toista. La Casa de Panchitan työntekijöistä yli puolet on vapaaehtoisia – sekä paikallisia että ulkomaalaisia. Heidän työpanoksensa on organisaatiolle merkittävä. Vieraillessani projekteissa, joissa vuotta aikaisemmin työskentelin, ymmärsin jälleen vapaaehtoistyön merkityksen. Ihmiset olivat jatkaneet elämäänsä, niin kuin minäkin, mutta iloitsimme jälleennäkemisestä ja yhdessäolosta. Pienillä asioilla on mahdollista saada aikaan suuria muutoksia sekä yksittäisten ihmisten että yhteisöjen elämässä. En muuttanut kohtaamieni ihmisten elämää, mutta yhdessä me jaoimme monia hyviä hetkiä, jotka toivottavasti kantavat elämässä eteenpäin. Läsnäololla on suuri merkitys. Usein ei tarvita kuin yksi ihminen, joka uskoo sinuun. Hymy, halaus ja merkityksellinen työ on niin suuri palkka, että se motivoi minut tekemään vapaaehtoistyötä aina uudelleen.

Limassa ollessani huomasin Opettajat ilman rajoja -verkoston ilmoituksen, jolla haettiin opettajia vapaaehtoistyötehtäviin eri puolille maailmaa. Työnkuva vaikutti merkitykselliseltä ja työ mielenkiintoiselta. Hain paikkaa ja minut valittiin. Heinäkuun puolessa välissä lähden kuudeksi kuukaudeksi Ugandaan pakolaisleirille rakentamaan koulutusta nuorille ja kouluttamaan opettajia yhdessä paikallisten Kirkon Ulkomaanavun työntekijöiden kanssa. Edessä ei ole mikään helppo episodi, mutta uskon sen olevan sitäkin opettavaisempi kokemus.

Vapaaehtoistyö tulee varmasti aina olemaan osa elämääni. Työ antaa mahdollisuuden saada arvokasta kokemusta, jonka merkitystä ei voi mitata rahassa. Siitä huolimatta, vapaaehtoistyö on tärkeää työtä siinä missä kaikki muukin työ. Etenkin ulkomailla ollessa, työ on usein huomattavasti haasteellisempaa kuin kotimaassa, eikä se suinkaan ole pelkkää lomailua. Työskentely vieraassa kulttuurissa ei aina ole helppoa, vaikka aurinko paistaisikin. Ulkomailla turvaverkon puuttuessa joutuu kohtaamaan itsensä ja laittamaan itsensä alttiiksi uusille, joskus myös epämieluisille kokemuksille. Se kasvattaa ihmistä ja parhaimmillaan voimauttaa.

Mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä on monia. Kaikkien ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, vapaaehtoisuuden voi aloittaa esimerkiksi auttamalla lähimmäistä. Suomessakin on vapaaehtoistyölle tarvetta ja paljon ihmisiä, jotka kaipaavat apua tai seuraa. Löydä oma polkusi vapaaehtoisena ja osallistu yhteiseen hyvään, sillä vapaaehtoistyöstä saadut opit ja muistot kannat mukanasi läpi elämän!”