Neljännen valtakunnallisen Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon voittaja on Heidi Furu Espoosta. Hänet palkittiin lauantaina Vapaaehtoistoiminnan messuilla Helsingissä. Furu toimii seuraavan vuoden Vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.

Heidi Furu on toiminut päihde- ja rikostaustaisten parissa vapaaehtoisena viiden vuoden ajan. Ensin Furu jalkautui kaduille asunnottomien pariin. Sieltä hänet kutsuttiin päihdetaustaisille suunnattuun asumisyksikköön. Syntyi toive ilmaisten ruokailujen järjestämisestä. Furu organisoi vapaaehtoiset toteuttamaan tätä ideaa. Toimintaan on kuulunut ruokailujen lisäksi vaatteiden ja hävikkiruoan jakoa. Ruokatarjoiluja laajennettiin myös muihin asumisyksiköihin. Vuonna 2013 perustettiin ViaDia Espoo ry, jolloin toiminta siirrettiin yhdistyksen alaisuuteen.

Pyynnöstä Furu käynnisti vapaaehtoisten kanssa päihde- ja rikostaustaisten vertaistukitoiminnan. Lisäksi Furu on vieraillut vankiloissa tukien vankeja päihteettömään ja rikoksettomaan elämään. Furulle vapaaehtoisuus on kutsumus ja elämäntehtävä.

− Vapaaehtoistyötä arvostetaan ja saamme paljon kiitosta. Tuntuu hyvältä tulla valituksi Vuoden vapaaehtoiseksi, Furu toteaa.

Furu on edistänyt välittämisen kulttuuria

Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän puheenjohtajan ja Vuoden vapaaehtoinen 2017 -raadin jäsen Anne Kalmarin mukaan tämän vuoden voittaja Heidi Furu on mitä parhain esimerkki vapaaehtoistyön voimasta. Furu on innostanut yhä uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Kalmarin mukaan juuri Furun toiminnan kaltaista välittämistä ja ilon levittämistä 100-vuotias Suomi tarvitsee.

Furu toimii seuraavan vuoden Vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä

Vuoden vapaaehtoinen -palkinto on Kansalaisareena ry:n vuonna 2013 käynnistämä perinne, jonka tavoite on lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta. Yleisö ehdotti ja äänesti ehdokkaita. Kymmenen eniten ääniä saaneiden joukosta arvovaltainen raati valitsi Vuoden vapaaehtoisen.

Lisätietoja: Pinja Nieminen p. 050 666 27, pinja.nieminen(at)kansalaisareena.fi.

Lue Heidi Furun tarina Hiiop100.fissä

Related Post