Julkisen sanan neuvosto (JSN) teki 24.8. pitämässään kokouksessa langettavan päätöksen lehtijutusta, jossa julkaistiin liian tarkkoja tietoja anonyymista haastateltavasta. Haastateltava oli niin sanottu kokemusasiantuntija, joka kertoi kokemuksistaan alkoholistin lähiomaisena. Haastateltavan henkilöllisyyttä ei kerrottu, mutta hänestä tuotiin esiin niin tarkkoja tietoja, että hän ja hänen läheisensä olivat ainakin lähipiirissä tunnistettavissa.

Järjestöt välittävät tällaisia haastattelupyyntöjä usein mielellään, koska ne palvelevat järjestöjen tarkoitusta. Toimittajien tulisi tällaisissa tapauksissa noudattaa erityistä huolellisuutta haastateltavan oikeuksien kertomisessa haastateltavalle. Lisäksi toimittajien tulee harkita huolellisesti haastateltavan ja hänen läheistensä tunnistamiseen johtavien tietojen julkaisemista. Vastuuta tietojen julkaisemista ei voi siirtää toimituksesta haastateltavalle.

Neuvosto joutui jo kolmannen kerran tänä vuonna antamaan langettavan päätöksen tapauksesta, jossa  kokemusasiantuntija tai hänen läheisensä ovat vastoin toiveitaan olleet tunnistettavissa. Tapauksissa on ollut yhteistä se, että toimittajalla ja haastateltavalla on ollut eri käsitys siitä, mitä haastattelun pelisäännöistä on sovittu. Väärinkäsitysten taustalla on saattanut olla se, että haastattelut on alun perin sovittu tapahtumajärjestäjän tai järjestön kautta. Lue lisää aiheesta täältä.