Hyppää sisältöön

Kansalaisareena ei kannata työttömyysturvan aktiivimallia

”Jos aktiivimallia ei kumota eduskunnassa, tulisi myös vapaaehtoistyön kelvata aktiivisuudeksi. Vapaaehtoistyön todentamisen tulisi olla mahdollisimman kevyttä ja yksinkertaista. Vapaaehtoistyön hyväksyminen osallistumiseksi lisää työttömän autonomiaa, sillä tällöin työttömän valinnanvara aktiivisuutensa osoittamiseksi lisääntyy. Vapaaehtoistyön sisällyttäminen aktiivimalliin myös tekee mallista yhdenvertaisemman, sillä vapaaehtoistyön mahdollisuuksia saattaa olla tarjolla niilläkin alueilla, joilla palkkatyötä tai työllistämistä edistäviä palveluita on tarjolla hyvin rajallisesti. Mallin yhdenvertaisuusongelmaa tämä ei kuitenkaan ratkaise, sillä on paikkakuntia ja elämäntilanteita, joissa vapaaehtoistyöhön osallistuminen ei ole mahdollista”, sanoo Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Stranius.

Kansalaisareena ja sen jäsenjärjestöt esittivät lausunnossaan 15.6.2017, että työttömyysturvan pitää perustua aktiivisuuden palkitsemiseen, työttömien mahdollisimman suuren autonomian tukemiseen ja toimintakyvyn vahvistamiseen. Passiivisesta viranomaiskontrollista tulisi siirtyä työttömien aktiivisuuden kaikinpuoliseen tukemiseen. Aktiivimalli ilman lisäresursseja työttömien henkilökohtaiseksi palvelemiseksi ei vastaa näihin tarpeisiin.

Osa uusista vapaaehtoisista tarvitsee enemmän tukea vapaaehtoistyön aloittamiseen. Mikäli työttömyysturvan aktiivimalli säilytetään, tulee työttömien aktiivisuuden tukemiseksi lisätä henkilökohtaisen palvelun tarjontaa sekä työvoimatoimistoissa että kuntien aikuissosiaalityössä. Jos aktiivimalliin sisällytetään vapaaehtoistyö, myös vapaaehtoisyhteisöt tarvitsevat tukea ja resursseja uusien vapaaehtoisten ohjaamiseen ja tukemiseen.

Vapaaehtoistoiminta on määritelmällisesti vastikkeetonta toimintaa, joka perustuu vapaaehtoisuuteen. Vapaaehtoinen voi valita, mihin vapaaehtoistyöhön lähtee mukaan, kuinka paljon aikaa siihen käyttää tai lähteekö vapaaehtoistyöhön mukaan ollenkaan. Vapaaehtoisella on myös oikeus halutessaan lopettaa vapaaehtoistyö. Vapaaehtoisyhteisöjä huolettaa, näkisikö osa vapaaehtoisista toiminnan vain välineenä toimeentulonsa säilyttämiseen. Vapaaehtoistoiminnan tulee säilyä vastikkeettomana, yleishyödyllisenä ja vapaaehtoisuuteen perustuvana.

Lisätietoja:
Leo Stranius, 040 754 7371, leo.stranius(at)kansalaisareena.fi

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan