Hyppää sisältöön

Kansalaisareena hakee tapahtumasuunnittelijaa

Kansalaisareena ry hakee tapahtumasuunnittelijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, jossa työaika on 50 %. Lisäksi työtehtäviin kuuluu valikkotoiminnan suunnittelijan sijaistaminen 25 %:n työajalla määräaikaisesti arviolta vuoden 2022 loppuun saakka. Kokonaisuutena työaika on siis 75 % kokoaikaisesta viikkotuntimäärästä, joka on 37,5 h.

Tapahtumasuunnittelijan tehtävänä on tukea eri puolilla Suomea tapahtuvaa vapaaehtoistoiminnan kehittämistä. Tapahtumasuunnittelija suunnittelee ja toteuttaa järjestön tapahtumia, kampanjoita ja koulutuksia, kuten esimerkiksi valtakunnallisen Vuoden vapaaehtoinen -viestintäkampanjan sekä osallistuu vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreille suunnatun koulutuksen kehittämiseen. Työhön kuuluu myös muita vapaaehtoistoiminnan kehittämistehtäviä sekä valitun henkilön osaamisesta riippuen esimerkiksi koulutus-, tutkimus-, tai arviointitehtäviä.

Odotamme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kiinnostusta vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen, matkustusvalmiutta sekä kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että työparina. Arvostamme työn tai vapaaehtoistoiminnan kautta hankittua kokemusta tapahtumien ja kampanjoiden järjestämisestä sekä vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä. Työtä tehdään tiiviisti yhdessä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden valikkoverkostojen suunnittelijan kanssa.

Olemme innostunut ja innostava työyhteisö ja tarjoamme näköalapaikan vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Luomme edellytyksiä vapaaehtoistoiminnan määrän lisäämiseksi ja laadun kehittämiseksi. Valikkoverkostojen kautta tuemme eri paikkakunnilla toimivia vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreita ja muita vapaaehtoistyötä organisoivia tahoja. Tutustu toimintaamme osoitteessa www.kansalaisareena.fi

Työsuhde alkaa 1.9. tai sopimuksen mukaan. Työpaikka sijaitsee Helsingissä, os. Sturenkatu 11. Etätyöjärjestelyistä sovitaan erikseen. Noudatamme Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta.

Lisätietoja: valikkotoiminnan suunnittelija Pinja Nieminen pinja.nieminen@kansalaisareena.fi ja puhelimitse 050 66627.

Lähetä hakemus palkkatoiveineen sekä ansioluettelo sähköpostitse otsikolla ”Hakemus tapahtumasuunnittelijaksi” torstaihin 25.6. klo 16 mennessä pinja.nieminen@kansalaisareena.fi. Haastattelut tehdään 3. ja 10.8.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan