Hyppää sisältöön

Kuka on Vuoden vapaaehtoinen 2020? Sinä voit vaikuttaa!

Kansalaisareena palkitsee tänä vuonna seitsemättä kertaa Vuoden vapaaehtoisen. Tavoitteemme on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä, ja palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.

Vuoden vapaaehtoinen 2020 -kampanja starttaa maanantaina 17.8., jolloin kuka tahansa – niin yksityishenkilö kuin yhteisö – saa ehdottaa Vuoden vapaaehtoista Kansalaisareenan verkkosivuilla. Ehdotuksia voi lähettää 17.9. torstaihin asti.

Vuoden vapaaehtoinen voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas. Hän toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen missä päin Suomea tai millä alalla tahansa. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen. Vuoden vapaaehtoiseksi ei voi valita henkilöä, joka saa hyväntekeväisyystyöstään myös rahallista korvausta (esim. vapaaehtoistyötä tarjoavan järjestön työntekijä).

1.–30.10. ehdotusten pohjalta suoritetaan yleisöäänestys, jonka kymmenen kärjen joukosta arvovaltainen raati valitsee Vuoden vapaaehtoisen 2020. Vuoden vapaaehtoinen palkitaan Vapaaehtoisten päivänä 4.12.2020.

Vuoden vapaaehtoinen 2019 -palkinto jaettiin kahdelle henkilölle: Inka Setälälle Kotkasta ja Lea Grönlundille Helsingistä.

Nyt on siis hyvä hetki laittaa mietintämyssy päähän, merkata 17.8. kalenteriin ja valmistautua ehdottamaan Vuoden vapaaehtoista!

Lue lisää: kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan