Hyppää sisältöön

Valikkoryhmät

Valikkoverkoston muodostaa 45 valikkoryhmää. Ryhmät tapaavat säännöllisesti, vaikuttavat paikallisiin tai oman substanssialansa asioihin, tekevät yhteistä vapaaehtoistoiminnan viestintää, järjestävät koulutuksia ja virkistystä sekä koordinaattoreille että omille vapaaehtoisilleen sekä järjestävät tapahtumia ja rekrytoivat vapaaehtoisia yhdessä. Tärkeä osa toimintaa on koordinaattoreiden välinen verkostoituminen ja vertaistuki.

Tule mukaan!

Valikkoverkostossa on 40 alueellista ryhmää ja 4 valtakunnallista teemaryhmää: Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmä, Kuntien ja hyvinvointialueiden valikkoryhmä, Saavutettavan vapaaehtoistoiminnan valikkoryhmä ja Pääkaupunkiseudun kotoutumisen tuen valikkoryhmä sekä perusteilla oleva Nuorten vapaaehtoistoiminnan valikkoryhmä.

Katso lisätiedot alta, ota yhteyttä oman alueesi tai teemasi valikkoryhmän puheenjohtajaan tai yhteyshenkilöön ja tule mukaan toimintaamme!

Puuttuuko alueeltasi ryhmä? Kaipaatko tukea sellaiseen teemaan, jolla ei vielä ole omaa valikkoryhmää? Ota yhteyttä niin mietitään ratkaisua yhdessä!

Hanna Virtanen, aluetoiminnan päällikkö | hanna.virtanen@kansalaisareena.fi

Tutustu myös Valikkoryhmien hyviin tapaamiskonsepteihin ja saa ideoita oman ryhmäsi tapaamisiin!

Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmä
Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmä kokoaa yhteen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit, jotka työskentelevät kehitysyhteistyön, ihmisoikeuksien, ympäristön tai kansainvälisen vapaaehtoistyön järjestöissä. Teemaryhmää koordinoivat Fingo ja Kansalaisareena.

Puheenjohtaja: Matias Uusisilta | Kirkon ulkomaanapu Changemaker – nuorisoverkoston koordinaattori | matias.uusisilta(at)kua.fi
Kuntien ja hyvinvointialueiden valikkoryhmä
Ryhmä on tarkoitettu vapaaehtoistoimintaa organisoiville tai siitä kiinnostuneille, joiden työnantaja on kunta tai hyvinvointialue tai joiden työssä keskeistä on yhteistyö kunnan ja/tai hyvinvointialueen kanssa. Ryhmän keskeisiä tavoitteita ovat vertaistuellisuus ja yhteinen jakaminen. Ryhmä tarjoaa tukea jäsenten omaan työhön sekä järjestöyhteistyöhön.

Liity valikkoryhmän sähköpostilistalle, niin saat tietoa tulevista tapaamisista!

Yhteyshenkilöt: outi.platan@kansalaisareena.fi tai hanna.virtanen@kansalaisareena.fi
Saavutettavan vapaaehtoistoiminnan valikkoryhmä
Saavutettavan vapaaehtoistoiminnan valikkoryhmässä on mukana toimijoita organisaatioista, jotka kehittävät saavutettavaa vapaaehtoistoimintaa. Toiminta voi olla tietylle kohderyhmälle suunnattua tuettua vapaaehtoistoimintaa tai kaikille avointa vapaaehtoistoimintaa, jossa tehtäviä muotoillaan vapaaehtoisten yksilöllisten tarpeiden pohjalta. Verkoston arvopohjana on yhdenvertaisuus. Tavoitteemme on, että kaikilla vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet toimia arvojaan vastaavissa vapaaehtoistehtävissä. Tätä tavoitetta edistämme esimerkiksi tunnistamalla ja purkamalla osallistumisen esteitä sekä tarjoamalla vapaaehtoisille yksilöllistä tukea.  Verkostossa opimme toisiltamme ja ideoimme uutta. Toivotamme tervetulleeksi verkostoon vapaaehtoistoimintaa koordinoivia ja suunnittelevia ammattilaisia, jotka haluavat omassa työssään kehittää vapaaehtoisten moninaisuutta huomioivia käytäntöjä.

Ryhmässä ovat nyt mukana seuraavat organisaatiot:
Lahden Diakonialaitos | Tukea vapaaehtoisuuteen
Kehitysvammaisten Tukiliitto | Yhdenvertainen kaveritoiminta
Kehitysvammatuki 57 ry
Hämeen Setlementti
Lounais-Suomen Avustajakeskus
Sosped-säätiö | Tampereen kulttuuripaja Virta
Helsingin Muistiyhdistys | Helsingin ja Itä-Uudenmaan Muistiluotsi
Joensuun Setlementti | Yhdessä vapaaehtoiseksi 
Mielenterveysyhdistys Helmi ry
Satakunnan Yhteisökeskus
Kehitysvammaliitto
Sininauhasäätiö
Caritas-Säätiö | Jelpaten-hanke

Yhteyshenkilö: Tiina Roos | tiina.roos@dila.fi
Pääkaupunkiseudun kotoutumisen tuen valikkoryhmä *UUSI
Pääkaupunkiseudun kotoutumisen tuen valikkoryhmä vahvistaa järjestöjen ja vapaaehtoisten roolia sekä merkitystä kotoutumisen tukemisessa ja maahan asettumisen toimenpiteissä viranomaistyön rinnalla.

Verkosto kokoaa yhteen kotoutumisen kehittämisestä kiinnostuneet järjestöt, viranomaiset ja teeman parissa työskentelevät. Verkostossa toimijat jakavat tietoa ajankohtaisista ilmiöistä, kokemuksista ja mahdollisista haasteista. Verkosto yhdistää erilaisia toimijoita, jakaa tietoa, oppii toisiltaan ja vahvistaa yhteistyötä. Tapaamisia on kaksi per kausi ja ne toteutetaan etänä Teamissä.
Puheenjohtajina toimivat Eliisa Saarinen Helsingin kaupungilta ja Darya Gulik House of Helsingistä.

Ilmoittaudu mukaan verkostoon TÄSTÄ LINKISTÄ!

Puheenjohtajat:
Eliisa Saarinen | eliisa.saarinen(at)helsinki.fi
Darya Gulik | darya.gulik(at)houseofhelsinki.fi
Espoo
Espoon valikkoryhmä koostuu Espoon Vapaaehtoisverkoston jäsentahoista ja niissä olevista vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreista Espoon kaupungilta, seurakunnista sekä kolmannelta sektorilta.

Yhteyshenkilö: Jussi Sorsimo | jussi.sorsimo(at)hyte.fi
Helsinki
Helsingin valikkoryhmässä on järjestöjen, kuntien ja yritysten vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreita. Ryhmä kokoontuu ainakin toistaiseksi Teamsissa.

Liity mukaan ryhmään tällä lomakkeella!

Puheenjohtajakolmikko edustaa Helsingin kaupunkia.

Puheenjohtaja: Eliisa Saarinen | eliisa.saarinen@hel.fi
Varapuheenjohtajat: Tiina Nurmenniemi | Kristiina Stenman
Helsingfors | Frivilligt på svenska
Frivilligt på svenska är ett nätverk för organisationer som erbjuder frivilligarbete i Helsingfors.
Mera information här!

Ordförandena: Emelie Möllerström | SAMS vänverksamhet | vanverksamhet@samsnet.fi
Huittinen
Yhteyshenkilö: hanna.virtanen@kansalaisareena.fi
Hyvinkää
Lisätietoja täällä!

Puheenjohtaja: Noora Widing | noora.widing@hyvy.fi | 045 168 4577
Hämeenlinna
Hämeenlinnan seudun vapaaehtoistoiminnan verkosto on paikallisten vapaaehtoistoimintaa tarjoavien tahojen verkosto ja yhteenliittymä ja toimii alueen valikkoryhmänä. Toiminnan tavoite on madaltaa kynnystä tulla mukaan vapaaehtoistoimintaan sekä tehdä tärkeää vapaaehtoistoimintaa näkyväksi.

Puheenjohtaja: Elisa Jokinen | elisa.jokinen@hameensetlementti.fi

Jokilaaksot
Jokilaaksojen valikkoryhmään kuuluu toimijoita Siika-, Pyhä- ja Kalajokilaakson alueelta.

Puheenjohtaja: Anitta Anunti | Raudaskylän Kristillinen Opisto | anitta.anunti@rko.fi | 044 7427629
Jyväskylä
Jyväskylän valikkoryhmä on vapaaehtoistoimintaa organisoivien yhteisöjen muodostama avoin verkosto ja siinä on mukana yli 80 yhteisöä eri sektoreilta.

Lisätietoa täällä!

Puheenjohtaja: Mervi Robert | vapaaehtoistoiminnan koordinaattori | mervi.robert@jyvaskyla.fi | 040 575 8260
Varapuheenjohtaja: Sari Naappi | Kansalaistoiminnan johtaja | sari.naappi@kyt.fi | 040 777 9582
Jämsä
Jämsän seudun valikkoryhmä

Puheenjohtaja: Tuija Backman | Hankevastaava | Porukassa parempi- aivoterveyttä eläkevuosiin | Jämsän Muistiyhdistys ry. | tuija.backman@jamsanmuistiyhdistys.fi | 040 673 0777
Varapuheenjohtaja: Marjo Örn | morn@netti.fi
Kaakonkulma
Haminan, Miehikkälän ja Virolahden alueen valikkoryhmänä toimii Kaakonkulman vapaaehtoistoiminnan yhteistyöverkosto KaVa.

Puheenjohtaja: Minna Mänttäri | minna.manttari@kumppanuustalohilma.fi | 040 7517 955
Sihteeri: Annakaisa Kivelä | myoyhessa@rateva.fi
Kaarina
Puheenjohtaja: Jukka Haroma | jukka.haroma@hotmail.com | 040 771 3000
Sihteeri: Tiina Valtanen | tiina.valtanen@hotmail.com | 0400 371 088
Kainuu
Jäsenyhteisöt:
MLL:n Kainuun piiri ry
Suomen Punainen Risti Kajaanin osasto ja Kaveritaitoja Nuorille-hanke
Kainuun Sydänyhdistys ry
Kajaanin Seudun Diabetesyhdistys ry
Kainuun Muistiyhdistys ry | Kainuun Muistiluotsi
Kainuun Näkövammaiset ry
Kajaanin evl seurakunta
Nuorten ystävät ry | Klubitalo Tönäri
MIELI Kainuun mielenterveys ry | Nuorimieli-toiminta
MIELI Kainuun Mielenterveys ry | Kainuun Kriisikeskus
Vuolijoen alueen kyläyhdistykset
Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset ry | Kainuun OmaisOiva
Kajaanin Tyttöjen Tupa
Kajaanin työvoimayhdistys ry
Setlementti Kainulan kannatusyhdistys ry | Kajaanin Tyttöjen Tupa,
Vuolle Setlementti ry | Pohjois-Suomen
Sovittelutoimisto Kainuun aluetoimisto
UNICEFin Kajaanin vapaaehtoisryhmä

Puheenjohtaja: Katariina Hentilä | vastaava työhönvalmentaja | Klubitalo Tönäri | katariina.hentila@nuortenystavat.fi | 050 340 8846
Keski-Pohjanmaa
Keski-Pohjanmaan alueen vertaistuki- ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisen yhteistyöryhmä VERKKARIT toimii alueen valikkoryhmänä.

Lisätietoa täällä!

Puheenjohtaja: Kati Paasila | Kosti ry | SILTA Yhteisöklubi | kati.paasila@kostiry.fi | 050 338 5772
Varayhteyshenkilö: Sirpa Nevasaari | toiminnanjohtaja | Kosti ry | sirpa.nevasaari@siltakokkola.fi | 050 382 6196

Keski-Uusimaa
Keski-Uudenmaan valikkoryhmän toiminta-alue pitää sisällään: Mäntsälä, Pornainen, Kerava, Järvenpää, Tuusula ja Nurmijärvi, sekä Hyvinkää, jossa toimii myös oma ryhmänsä.

Lisätietoja: https://www.yhdistysverkosto.net/vapaaehtoistoiminta/

Puheenjohtaja: Senja Liikonen | Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry | senja.liikonen@yhdistysverkosto.net | 045 129 7029
 
Kuusamo
Puheenjohtaja: Virpi Kilpijärvi | virpi.kilpijarvi@kumppanuustalonuotta.fi | 0400 315 247
Sihteeri: Anette Pätsi | toimisto@koillismaanseudunmuisti.fi
Kotka
Puheenjohtaja: Milla Falck | milla.falck@kakspy.com
Kouvola
Puheenjohtaja: Raisa Mänttäri | OLKA-koordinaattori | raisa.manttari@yhvi.fi | 045 329 5041
Varapuheenjohtaja: Pauliina Klemola | pauliinaklemola@gmail.com
Sihteeri: Pinja Sakara | pinja.sakara@kouvolankipina.fi
Kuopio
Jäseninä mm. 
Diakoniakeskus
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri
Kuopion Ensikotiyhdistys ry
Kuopion Mielenterveyden Tuki ry
Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
Kuopion seudun epilepsiayhdistys ry
Nuorten Palvelu ry
Pohjois-Savon Allergia- ja Astmayhdistys ry
Pohjois-Savon Muisti ry
Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry
Puijon Diabetesyhdistys ry
Savon Mielenterveysomaiset – FinFami ry | Oma ry
Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ry
Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan piiri
Turvalinkki ry

Yhteyshenkilöt: 
Heidi Kotikumpu | heidi.kotikumpu@kuopio,fi | 044 718 2462
Essi Saarela | essi.saarela@tukipilari.fi | 040 557 4646
Lohja
Puheenjohtaja: Katja Sandholm | katja.sandholm@hiidenomaishoitajat.fi
Oulu
Vapaaehtoistoiminnan verkosto VARES on Pohjois-Pohjanmaan kansalaisjärjestöjen ja useiden eri toimijatahojen muodostama yhteistyöverkosto. Vapaaehtoistoistoiminnan suunnittelu, tiedottaminen ja toteutus tehdään jäsenistä muodostetuissa imago-, motivointi- ja maahanmuuttajatyöntiimeissä. VARES-verkoston osana toimii Oulun valikkoryhmä, jonka toiminta keskittyy työnohjaukseen ja kokemusten vaihtoon.

Lisätietoa täällä!
Löydät VARES verkoston myös facebookista!

Puheenjohtaja: Vuolle Setlementti ry | Oulu
Annukka Oksman-Hiukka | annukka.oksman-hiukka@vuolleoulu.fi | 044 786 1606
Minna Lassila | minna.lassila@vuolleoulu.fi | 050 4717 193

Meri-Lappi

Puheenjohtajat:
Toivola-Luotola Setlementti | Meri-Lapin järjestökeskus Silta
Merja Simoska | järjestökoordinaattori | merja.simoska@toivola-luotola.fi| 050 408 1922
Tytti Kumpulainen | järjestökeskuspäällikkö | tytti.kumpulainen@toivola-luotola.fi| 050 475 4340

Pieksämäki
Puheenjohtaja: Heidi Harmanen | Pieksämäen kaupunki | heidi.harmanen@pieksamaki.fi
Pirkkala
Puheenjohtaja: Päivi Kemppainen | paivi.l.kemppainen@pirha.fi | 050 374 5075
Pohjois-Karjala
Pohjois-Karjalan vapaaehtoistoiminnan verkosto toimii alueen valikkoryhmänä.

Lisätietoa täällä!

Puheenjohtajat:
Sini Korhonen | Nuorisoseurat Pohjois-Karjala | sini.korhonen@nuorisoseurat.fi
Heini Manner | Joensuun Pelastakaa Lapset | heini.manner@pelastakaalapsetjoensuu.fi

Pohjois-Satakunta
Puheenjohtaja: Kaisa Granat | kaisa.granat@avustajakeskus.fi | 040 183 5550
Pori
Jäsenenä mm.
FinFami Satakunta ry
Porin ev.lut. srk-yhtymä | Seurakuntapalvelut |Mummun Kamari
Satakunnan Syöpäyhdistys
Avustajakeskus
SPR:n Porin osaston ystävävälitys
Satakunnan omaishoitajat ry
Porin kaupunki
Vapaaehtoistoiminnan keskus Liisa
Porin Sininauha ry
Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi

Puheenjohtaja: Pirjo Ojavalli | Porin seurakuntayhtymä | pirjo.ojavalli@evl.fi | 0400 309 784
Päijät-Häme
Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkosto toimii alueen valikkoryhmänä. Verkostoon kuuluu vapaaehtoistoimintaa koordinoivia ja vapaaehtoisvoimin toimivia tahoja.

Lisätietoa täällä!

Puheenjohtaja: Anna Lappalainen | anna.lappalainen@lahdenlahimmaispalvelu.fi | 050 4362251

Rauma
Jäseninä mm.
Rauman kaupunki | Palvelutori
Rauman MTY Friski Tuult ry
SPR Rauma
Rauman Seudun Katulähetys ry
Avustajakeskus
Rauman Seudun Työttömät ry
Rikosuhripäivystyksen Rauman seudun palvelupiste
Rauman Invalidit
Rauman Kriisikeskus Ankkurpaikk`
Nortamon Perhekeskus.

Puheenjohtaja: Virve Järvinen | virve.jarvinen@evl.fi
Riihimäen seutu
Riihimäen seudun valikkoryhmä on avoin yhteistyöverkosto, johon ovat tervetulleita kaikki Riihimäen seudulla vapaaehtoistoimintaa koordinoivat tahot. Ryhmässä on mukana edustajia niin yhdistyksistä, seurakunnista kuin kunnistakin.

Puheenjohtaja: Reija Lumivuokko | reija.lumivuokko@riihimaki.fi | 040 647 7112
Rovaniemi
Puheenjohtaja: Marika Ahola, marika.ahola@rovaniemenneuvokas.fi, p. 040 1994600
Salon alue
Salon alueen valikkoryhmä KumppaRi (kumppanuus rikastuttaa)

Lisätietoa täällä!

Puheenjohtaja: Marika Lindholm | marika.lindholm@muistisalo.fi
Savonlinna
Yhteyshenkilö: Sari Kautonen | Savonlinnan Seudun Kolomonen ry | sari.kautonen@kolomonen.fi
Seinäjoki
Puheenjohtaja: Sirpa Saarimäki | sirpa.saarimaki@ystavankortti.fi
Tampere
TARVE – Tampereen Voimavaraverkosto ry on vapaaehtoistoimintaa järjestävien järjestöjen ja yhteisöjen yhteistyöyhdistys. Tampereen valikkoryhmä toimii TARVE ry:n rinnalla.

Lisätietoa täällä!  TARVE – Tampereen Voimavaraverkosto ry

Puheenjohtaja: Kati Mesiranta-Tynkkynen | kati.mesiranta-tynkkynen@koivupirtti.fi | 044 400 0787
Turun seutu
Puheenjohtaja: Mia Lehtonen | mia.lehtonen@evl.fi | Diakoniakeskus | Kirkko Turussa ja Kaarinassa
Varapuheenjohtaja: Kaisa Karvonen | Turun Seudun Nivelyhdistys ry | kaisa.karvonen@nivelposti.fi
Vaasan seutu
Vaasan seudun valikkoryhmä

Puheenjohtaja: Eeva Ehn | POHY / Järjestöklinikka-hanke | eeva.ehn@pohy.fi | 044 756 5413
Varapuheenjohtaja: Dennis Mokabber | dennis.mokabber@pohy.fi
Valkeakoski
Puheenjohtaja: Marika Hoviniemi | hyvinvointikoordinaattori | Valkeakosken kaupunki | marika.hoviniemi@valkeakoski.fi
Vantaa
Jäsenenä mm.
Hyvät Tuulet ry
Enter ry
HelsinkiMissio
MarjaVerkko
MEREO/ Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry
MLL Uudenmaan piiri
Monaliiku
Nicehearts ry
Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Polli
Parempi avioliitto ry
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy
Sorasod ry
Tiedekeskus Heureka
Tikkurilan seurakunta
Tunne rintasi ry
Vanhusten Kotiapusäätiö
Vantaan Alueen Mielenterveysseura ry
Vantaan Järjestörinki ry
Vantaan kaupunki
Vantaan seurakunnat
Vantaan sovittelutoimisto
Sininauhasäätiö

Puheenjohtaja: Heli Lumiaro | yhteisökoordinaattori | Vantaan Järjestörinki ry | heli.lumiaro@vantaalla.info
Varkaus
Puheenjohtaja: Mirja Hakkarainen | Varkauden seudun omaishoitajat ry | varkaudenseudunomaishoitajat@outlook.com | 050 464 1889
Ylä-Savo
Ylä-Savon Vireää vapaaehtoistoimintaa – Virva-verkosto toimii Ylä-Savon alueen valikkoryhmänä.

Puheenjohtaja: Harriet Kiuru | Yhdistystalo Vakka | harriet.kiuru@ylasavonvakka.fi
Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan