Hyppää sisältöön

Uudet suomalaiset mukaan yhdistyksiin – verkostoitumisopas monikulttuurisuustyöhön

Yksitoista opintokeskusta toteutti vuoden 2016 aikana hankkeen ”Opintokeskusten järjestöt muutoksessa – ohjaamismenetelmiä järjestöjen käyttöön”. Sen aikana etsittiin tapoja tunnistaa toimintaympäristön muutoksia, vastata niiden tuomiin haasteisiin sekä kouluttaa suomalaista järjestökenttää muutoksen kohtaamiseen.

Tavoitteena oli tuottaa järjestöjen käyttöön tietoa, jolla järjestö pystyy täsmentämään oman kohderyhmänsä erityistarpeet muutoksessa. Käytännössä hanketta toteutettiin neljässä työryhmässä, jotka keskittyivät digiosaamiseen, maahanmuuttajiin ja kansalaisaktiivisuuteen, työelämän muutoksiin sekä järjestöjohtamisen muutoksiin. Hanketta rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö, ja sitä ohjasi Opintokeskukset ry:n hallitus.

Maahanmuuttajatoimintaan keskittynyt työryhmä tuotti ”Uudet suomalaiset mukaan yhdistystoimintaan” -oppaan loppuraporttinaan. Vuoden aikana työryhmä kehitti yksinkertaisen verkostoitumisseminaarin mallin, jota kokeiltiin hyvällä menestyksellä kolmella eri paikkakunnalla: Turussa, Helsingissä ja Joensuussa. Verkostoitumiselle oli selvästi tilausta, sillä kaikki seminaarit vetivät salit täyteen järjestökentän ammattilaisia.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan