Hyppää sisältöön

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa: Pieniä ajatuksia vapaaehtoistoiminnasta

Humak_tunnus_pysty_RGB_CMitä sinulle tulee mieleen sanasta vapaaehtoisuus? Minulle vapaaehtoisuudesta tulee ensimmäiseksi mieleen sanat antaminen ja ilo. Työssäni Lahden Diakonialaitoksen Säröperheille tueksi -toiminnassa autetaan ja tuetaan pikkulapsiperheitä, joilla ei ole omia tukiverkostoja. Vapaaehtoiskoordinaattorina tehtäväni on auttaa vapaaehtoisvoimin perheitä, joilla ei ole omia arjen tukiverkostoja. Perheen vapaaehtoinen voi olla kuka tahansa, tärkeintä on halu auttaa ja olla läsnä. Tavallisen ihmisen tiedot ja taidot riittävät. Työntekijänä minulle on ensiarvoisen tärkeää, että vapaaehtoinen kokee iloa ja hyvää mieltä auttaessaan lapsiperheitä. Tukisuhteen aikana perhe tulee autetuksi ja kokee saavansa tukea ja iloa oman vapaaehtoisen vierailuista perheessä.

Pohdin, mikä minulle antaa iloa työssäni vapaaehtoiskoordinaattorina. Koen valtavaa onnea ja kiitollisuutta niissä tilanteissa, kun saattelen vapaaehtoista perheeseen. Kun toisilleen tuntemattomat ihmiset hiljaa ja hapuillen tutustuvat toisiinsa. Perhe sanoittaa avun tarvettaan ja vapaaehtoinen ojentaa auttavan kätensä ja enemmänkin: hyvän sydämen ja sisimmästään nousevan tarpeen auttaa toisia. Autettavalle on hyvin korjaavaa, että joku haluaa auttaa omasta vapaasta halustaan. Vapaaehtoiselle jolla on halua auttaa, on tärkeää että löytyy mielekäs tapa antaa apua.

Näiden kohtaamisten jälkeen palattuani työpisteelleni uskoni ihmiskuntaan sekä yhteiskuntaan on vahvempi. Toimistoni ikkuna on Diakonialaitoksen sisäpihalle päin, jossa sijaitsee viihtyisä Tammipuistomme.  Pimeänä vuodenaikana Tammipuiston tammien oksille on jälleen sytytetty jouluvalot, jotka loistavat kuin pienet tuhannet timantit kaikkien kadulla kulkijoiden iloksi. Tammen runko ja oksat ovat kuin yhteiskuntamme ja timantit sen oksilla vapaaehtoisia, jotka tekevät yhteiskunnastamme paremman ja valoisamman paikan meille kaikille sen jäsenille. Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa, ja vapaaehtoiset ovat timantteja yhteiskunnassamme.

Työtoverini ja esimieheni Kaisa Rikkonen on kirjoittanut vapaaehtoisuudesta timanttisen räpin, joka kuuluu kaikille samoin kuin vapaaehtoistoiminta.

 

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa

Pienikin valo rikkoo pimeän,
joka loistaa sydämeen saakka.
Toisen kanssa jaettu suru,
on vain enää puolikas taakka.
Ilon voi tuplata,
antamalla voi saada.
Auttamalla toista ja tukemalla,
ei kukaan yksin raada.

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa!
Jos jokainen auttaa yhtä,
jokainen avun saa.
Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa!
Älä sivusta katso
vaan anna aikaasi ja ala vaikuttaa.

Kun on oikealla asialla,
jaksaa mitä vaan.
Jos liikkuu suurella sydämellä,
pystyy voittamaan.
Palkinto on suurta,
timantteja kalliimpaa,
Vapaaehtoistoiminta tarjoaa enemmän
kuin rahaa ja mammonaa.

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa!
Jos jokainen auttaa yhtä,
jokainen avun saa.
Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa!
Älä sivusta katso
vaan anna aikaasi ja ala vaikuttaa.

Pieni on suurta,
hetki on jollekin ikuisuus.
Älä tuhlaa aikaasi,
sillä siitä elämä koostuu.
Aikaa voit antaa,
se on lahjoista parhain.
Pienikin apu,
voi auttaa varhain.

Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa!
Jos jokainen auttaa yhtä,
jokainen avun saa.
Vapaaehtoisuus on timanttia toimintaa!
Älä sivusta katso
vaan anna aikaasi ja ala vaikuttaa.

Tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin,
jokaiselle varmasti tehtävä löytyy.
Älä keksi turhia selityksiä,
älä mieti kuka siitä hyötyy.
Tartu siis toimeen,
ota koppi tästä.
Sillä se, että autat,
kertoo paljon SUN elämästä.

Kaisa Rikkonen

 

Taru Lehtonen, vapaaehtoiskoordinaattori, Särö-toiminta, Lahden Diakonialaitos

Kirjoittaja opiskelee parhaillaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan